Onerva-koulu

Innolux oli mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa valaistusta Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin Onervan toimipisteen tiloihin Jyväskylän Kukkumäkeen.

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri, Onervan toimipiste kuuluu valtion ylläpitämiin Valteri-kouluihin. Onerva tarjoaa palveluja oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeisiin – yleisen, tehostetun ja erityisen tuen toteuttamiseen. Erityiskouluna Onervan tehtävänä on järjestää esi-, perus- ja lisäopetusta oppilaille, jotka näkemiseen, kuulemiseen tai kieleen liittyvän vaikeuden vuoksi tarvitsevat erityistä tukea. Tarvittaessa Onerva tarjoaa myös asumispalveluja kauempaa tulevia oppilaita varten.

Innolux vastasi irtovalaisinsuunnitelman tekemisestä sekä konsultoi yleisvalaistuksen suunnittelussa. Innoluxin asiantuntija kiersi Onervan tilat läpi yhdessä Onervan omien asiantuntijoiden kanssa  ja arvioi valaisintarpeeen tiloittain. Valaistuksen osalta tavoitteena oli lisätä viihtyisyyttä ja asuntolan osalta kodinomaisuutta. Valaisimilla haluttiin tuoda tiloihin lämpöä ja iloisuutta ja käyttöön valikoituikin monia Eero Aarnion hauskoja malleja, jotka antavat niin näkö- kuin tuntoaistille virikkeitä.

"Myös jokaiseen luokkahuoneeseen haluttiin sisustusvalaisin ja pääosin käyttöön valikoitui kirkasvaloja." kertoo irtovalaisinsuunnitelman tehnyt Milla Ahti-Kotilainen Innoluxilta. "Kirkasvaloja tuli myös suurimpaan osaan työpisteitä niin, että ne ovat siirreltävissä ja mahdollisimman monen ihmisen käytettävissä. Asuntolapuolen olohuoneisiin valikoitui tunnelmaa tuovia valaisimia ja jokaiseen asuinhuoneeseen oma Talo-valaisin. Lisäksi lasitetuille parvekkeille sijoitettiin Q-istuinvalaisimia."

"Olemme saaneet erityisesti irtovalaisimista erittäin paljon positiivista palautetta." lisää Onervan oppimispäällikkö Tuula Iikkelä-Koski. "Opetus sekä oppimista tukeva kuntoutus ja ohjaus muodostavat Onervassa kokonaisuuden. Kuntouttava arki on johtavana ajatuksena kaikessa koulun toiminnassa. Siten myös oppilaskoti on oppimisympäristö. Sen monipuolinen vapaa-ajan toiminta ja kodinomainen ympäristö ovat olennainen osa kokonaiskuntoutusta."

Innoluxilla on monipuoliset valaistuksen suunnitteluun ja toteutukseen liittyvät palvelut. Tutustu enemmän palveluihimme osoitteessa www.innolux.fi/palvelut

 

Kuvat: Milla Ahti-Kotilainen ja Riina Oikari

 

Lisätietoa Onervan toiminnasta löytyy täältä:

https://www.onerva.fi/onerva/

http://www.senaatti.fi/senaatti/uutishuone/tiedotteet-ja-uutiset/216/oppimis-_ja_ohjauskeskus_onervalle_uusi_rakennus